Oinakka ajoissa sijoituksena 17/29. Olen ihan tyytyväinen koirien suoritukseen ja omaankin. Keli oli lämmin ensimmäisenä päivänä ja urat olivat hieman pehmeät. Toisena päivänä urat olivat lähes täydelliset; kovat ja lämpötilakin oli pakkasen puolella.
Valjakossa juoksivat: Luna&Susi keulilla ja Setori&Bertta pyörässä. Mukana olivat myös Pilvi ja Pipari, mutta vain turisteina.
Tämä kausi on ollut minulle ja koirille yllätävän hyvä. Tälle kaudelle tavoitteena oli rek2 ja se saavutettiin jo ensimmäisissä kisoissa Jongunjoella. Myös ensi kauden tavoite rek1 saavutettiin Kiimingissä 15.3. Eli tämän kauden tuloksiin saan olla todella tyytyväinen. Ensi kaudella, jos kaikki menee hyvin, olisi tarkoitus ajaa jo kuuden-koiranluokassa. Nyt ajan koirien kanssa vielä vähän ja kohta koirat aloittavat ansaitun kesäloman ja rentoutuvat..:)
Kiitos kaikille avusta ja yhteisistä kisareissuista tältä kaudelta..ensi kaudelle uudestaan:P
4. huhtikuuta 2009
16. maaliskuuta 2009
Aarnivalakiat 2009

KUVA: Hangenhelmen Kennel
Olen tulokseen tyytyväinen, se oli korkeampi mitä itse edes odotin. Koirat jaksoivat juosta 11,8km matkan hyvää vauhtia, vaikka lämpötila oli reilusti plussan puolella. Ura oli paikotellen pehmeä, mutta myös kovaa tienpohjaa oli, jossa sai vauhdin nousemaan hyväksi.
Uralle starttasi 25 siperianhuskyvaljakkoa, 10 malamuuttivaljakkoa ja 4 samojedivaljakkoa. Ohituksia tulikin runsaasti, sillä kaikkia valjakot oli arvottu lähtemään sekaisin, joten ohitukset olivat välttämättömiä. Eniten olen tyytyväinen ohituksiin, jotka sujuivat ilman ongelmia, eivätkä koirat katselleet edes taakseen.
Lunalle tämä kilpailu oli ensimmäinen pentujen jälkeen, mutta näköjään kunto on noussut parin kuukauden tehotreenillä hyväksi, eikä se näkynyt ettei ole ollut syystreeneissä.
TULOKSET:
1. Joonas Männikkö 31:28
2. Urho Ahomaa 33:15
3. Mari Aikio 33:44
Valjakossa siis juoksivat Dacabe Long Story(Luna), Rekimiinan Sylvi(Susi) johtajina, Wintry Setori ja Winter Runners Bertta pyörässä. Tuloksena kaikille koirille REK1, ensimmäinen laatuaan.
Ensi viikonloppuna suuntaamme Kemijärvelle SHS SMiin. 4-koiran luokassa matkana on
2x8km.
13. maaliskuuta 2009
MAALISKUUN KEVÄTHÄNGILLA!
Sunnuntaina herätys on kello 4:30,koirien ja tavaroiden pakkaus autoon ja suuntaamme Henkan kanssa auton kohti KIIMINKIÄ, jossa REKIKOIRIEN KILPAILUKOE.
Valjakossa juoksevat Luna&Susi keulilla ja Setori&Bertta pyörässä. Pipari juoksee tällä kertaa Henkan valjakossa.
Matkana noin 11km. Valjakoita on kilpailuihin ilmottautunut runsaasti, lähes 40.
Luokkana neljänkoiran luokka.
Treenit ovat sujuneet hyvin. Koirat ovat juosseet hyvällä motivaatiolla koko kauden ja intoa on riittänyt. Kaikki koirat ovat pysyneet terveina koko kauden eikä minkäänlaisia haavereita ole sattunut.
Tämän kauden viimeinen kisastartti ajetaan Kemijärvellä, SHS SM.
Kilpailujen jälkeen koirat saavat hieman levätä, muttei kokonaan laiskistua. Tavoitteena tehdä koirien kanssa vähän pidempiä reissuja kevään hangilla.
HYVÄÄ KEVÄTTÄ KAIKILLE!

23. helmikuuta 2009
14. helmikuuta 2009
Urhon sponsori (yksi monista =)) tiedottaa...
Serveri on kokonaan kadottanut ERÄ-SUDEN netti sivut, nyt toimii ainoastaan blogi:
http://ulvovasusi.blogspot.com/
http://ulvovasusi.blogspot.com/
9. helmikuuta 2009
8. helmikuuta 2009
RUUHIROD 2009
Tässäpä Ruuhikierroksen 4k - luokka epäviralliset tulokset:
1. Joonas Männikkö 0:56:46 / SiperianHusky
2. Seija Niemeier 0:58:33 / - ei rekist.koirat
3. Jarmo Kontkanen I 1:02:20 / -
4. Minna Sipola 1:09:06 / SH
5. Jarmo Kontkanen II 1:09:55 / -
6. Urho Ahomaa 1:10:30 / SH
7. Dan Österbacka 1:23:53 / SH
8. Tanja Hihnala 1:28:23 / SH
9. Ulla reinikainen 1:38:55 / SH
10. Teresa Myllymäki 1:40:04 / SH
11. Jouko Mikkonen 1:41:37 / AlaskanMalamuutti
12. Pekka Mertala 2:17:19 / AM
Matkana oli 20 km

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)